Yrityksille ja ravintoloille tarjottavat ohjelmapalvelut
Lukuisat yritykset käyttävät liiketoiminnassaan erilaisia talous-, urheilu- tai uutiskanavia. Ennen tämä tapahtui satelliittiantennilla, mutta nyt niiden aika on ohi. Tämän helpommaksi ei kanavien tilaaminen enää tule!
Toimitukseen sisältyy Maxivision HD-digiboxi, jonka asiakas kytkee internettiin, antenniverkkoon ja televisioon. Kaikki ohjelmapalvelut tulevat yhden päätteen kautta. Jos asennus tuntuu hankalalta, palvelun voi tilata pääkaupunkiseudulla myös valmiiksi asennettuna.
Maxivision toimii kaikkialla suomessa
Digiboxi on televisiokohtainen, eli niitä voidaan hankkia juuri sen määrä, joka todellisuudessa tarvitaan. Asiakas voi keskittää kaikki ohjelmatarpeet yhdelle operaattorille. Tällä on merkitystä erityisesti silloin, kun toimintaa on usealla eri paikkakunnalla. Kaikki päivitykset suoritetaan internetin kautta, joten palvelu on aina toimintakunnossa.
Maxivision toimii internetin kautta
Maxivision toimii internetin yli ja vaatii toimiakseen vain 2 Mbit/s tai sitä nopeamman yhteyden. Mitään muuta rajoittavaa tekijää ei ole. Ohjelmat lähetetään lähetyskeskukseltamme Espoon Otaniemestä. Kaikki toimii sähköisesti ja ohjelmia voidaan halutessa vaihtaa tai tilata lisää joustavasti.
|
Erlliset urheilukanavat Eurosport VIasat Sport Viasat Sport Uutis ja ajankohtaiskanavat CNN
Muut teemakanavat MTV3 Max
Paketeissa tai yksittäin, pyydä tarjous! Yhteystiedot Hannu Huovila |
![]() |
![Logo [Maxisat]](images_maxisat/logo.jpg)


